Voi hyvänen aika miten aika kuluu nopeasti. Edellisestä kirjoituksesta on mennyt jo reilu vuosi eli vuoden 2024 aikana en ole kirjoitellut yhtään mitään. Syy tähän on ihanat asiakkaat, joiden kanssa aika kuluu kuin siivillä – kirjoitukset jäävät tuolloin toiseksi, kun pitää priorisoida asioita lepoa unohtamatta.

Sateenkaari 31.12.2024 vahvisti mietteeni
Kaiken kaikkiaan vuosi 2024 oli hyvä vuosi, paljon on hoitolaan tullut uusia asiakkaita ja olemme keskittyneet toiminnan pyörittämiseen. Emme juurikaan tehneet isompia investointeja, ainoastaan fiksasimme vanhaa ja pidimme paikkoja kunnossa. Tästä voikin aasin siltana jatkaa, että ehkä jotain uutta on vuodelle 2025 tulossa tai viimeistään vuodelle 2026. Mutta tästä sitten myöhemmin, jahka asiat etenevät sille mallille, että on jotain ajatusta enemmän kerrottavaa. Ja kuitenkin olemme tähän saakka joka vuosi jotain rakentaneet, niin ehkä myös oli hyvä pitää nyt vuoden tauko siitä ja ottaa hiukan rennommin. Nyt onkin taas ideoita pää pullollaan, mutta eihän Roomaakaan rakennettu päivässä. Hyvää kannattaa odottaa (kun vaan itsekin malttaisi!).
Koirahoitolan varauskalenteri täyttyy vuodelle 2025
Tässä välissä muistuttelen jälleen kerran rakkaat asiakkaani, muistathan varata hyvissä ajoin vuoden 2025 sesonkiajoille karvakaverisi hoidon. Sillä huoleton loma on paras loma! Hoitovarauksen voi tehdä tuttuun tapaan nettivarauksena, sähköpostitse, tekstailemalla, whatsappilla tai soittaen, kaikki keinot ovat sallittuja! Koirahoitolan väki lomailee pidemmästi 2.-17.8.2025, mutta muuta pidempää jaksoa emme ole suljettuna vuoden aikana, ihan vain yksittäisiä päiviä tai viikonloppuja, jos niitäkään. Nämä ajat on merkattu varauskalenteriimme.
Kennel Lumetta kuulumisia
Kennel Lumetta puolella vuoden 2024 aikana saimme maailmaan kaksi lapinporokoira pentuetta, D ja E pentueet. Lumetta kasvatteja alkaa olla nyt Suomen maassa etelästä pohjoiseen ja aina Amerikan manteretta myöten. Yhteistyötä teemme kotimaan lisäksi eri maiden kasvattajien kanssa, jotta rodun tulevaisuus on turvattu. Monimuotoisuuden vaaliminen vaatii sukujen tutkimista sekä myös uusien yksilöiden löytämistä esimerkiksi rotuunotettujen koirien kautta. Yhteistyö on monessa asiassa kultaakin kalliimpaa. Se myös tuo rajattomia mahdollisuuksia, mutta ennen kaikkea saa vertaistukea niin kasvattajana, kuin yrittäjänä tai ihan minä vaan toimijana.

Koirahoitola Lumetta nettisivujen päivitystä yhteistyökumppani Admacom kanssa
Kennelin nettisivua myös vihdoin ja viimein rakennellaan koirahoitolan nettisivulle (www.lumetta.fi/kennel ), jolloin yhteydenottoja myös pentujen tiimoilta voi laitella Ota yhteyttä lomakkeen kautta! Kiitos yhteistyöstä Admacom sivujen päivittämisestä, olette huippuja. Toki arvostan edelleen puhelinsoittoja ja sähköpostia, eritoten kasvotusten kohtaamisesta. Kennel sivulle kirjoittelen pikkuhiljaa lisätietoja kasvatustoiminnastani, koirien terveystietoja, ajatuksia lapinporokoirista yms. informatiivista tekstiä. Tällä hetkellä sieltä löytyy Lumetta kennelin koirat, pentusuunnitelmat lyhyesti sekä hyödyllisiä linkkejä lapinporokoiraa harkitsevalle. Ja jos jokin asia kiinnostaa tietää, aina saa kysyä minulta suoraan, kerron mielelläni kasvatustyöstäni.
Onko uusi perheenjäsen harkinnassa?
Mikäli myös olet miettimässä, voisiko lapinporokoira olla juuri sinulle sopiva perheenjäsen – olet tervetullut tutustumaan rotuun meille. Varataan tähän sopiva ajankohta, jolloin voit rauhassa tutustua, vaikka koko perheesi kanssa, Lumetta lapinporokoiriin.
Mukavaa talven jatkoa kaikille!
Toivottelee Mari, Koirahoitola Lumetta yrittäjä ja Kennel Lumetta kasvattaja
Comments