Koirahoitola seuraa aikaansa
Viime aikoina on valitettavan usein saanut lukea ikäviä uutisia koiran koulutuksesta, kiusaamisesta, nuorison pahoinvoinnista, yksinäisyydestä, levottomuudesta ja väkivallasta – josta on seurannut myös järkyttäviä tapahtumia. Miksi ollaan menty tähän pisteeseen?
Koirahoitola kannustaa muutoksiin
Varmasti syitä on useampia, mutta mitä jokainen voisi asialle tehdä? Mitä juuri minä voisin asialle tehdä? Maailmaa ei voi hetkessä parantaa eikä muutos tapahdu hetkessä. Mutta muutos on jostain lähdettävä, yksi asia kerrallaan. Mihin itse voi heti vaikuttaa, on se, miten itse käyttäytyy niin kotona, työpaikalla, harrastuksissa, vapaa-ajalla, somessa kuin fyysisessä olomuodossa ihmisten keskuudessa.
Miten koirahoitola voi tähän vaikuttaa?
Olen alusta asti ajatellut koirahoitolan toimintaa helposti lähestyttävänä, jonne kaikki ovat tervetulleita. Olen ajatellut, että hoitolan toiminta toisi koiranhoidon lisäksi elämää ja sosiaalista kanssakäyntiä koiraharrastajille. Olen pyytänyt ihmisiä tulemaan paikan päälle, kertomaan tarinaansa ja tutustumaan. Haluan järjestää tapahtumia, jonne voi matalalla kynnyksellä tulla mukaan. Haluan olla jollekin se joku, jonka luo voi tulla keskustelemaan, jos ketään muuta ei ole. Ja mistä tämä sitten on lähtöisin – omista kokemuksista, yksinäisyyden tunteesta, jota olen elämäni aikana kokenut.
Koirahoitola haluaa auttaa omalta osaltaan
Toinen vaikuttamiskeino on asioista puhuminen ääneen. Ei lakaista tapahtumia maton alle ja jatketa elämää, vaan tuodaan ne kipeimmätkin asiat esille. Ehkä inhimillisyys löytyisi myös sitä kautta, kun tapahtumille tulee kasvot. Kun huomataan, että asioiden kanssa ei ole yksin ja on muitakin, jotka ovat kokeneet samaa. Ehkä se avaa myös uusia mahdollisuuksia tutustua ihmisiin ja muutkin huomaavat, että jonkun käytökseen on voinut olla jokin syy – kipeä asia, mistä ei ole uskaltanut puhua ääneen. Häpeän tunne eristää erittäin tehokkaasti ihmisiä muista.
(Kuva: Laura Maunu Photography)
Toivoisinkin, että tämä pieni kirjoitukseni tavoittaisi edes yhden ihmisen, jolle tämä voisi tuoda ajatuksen – en ole yksin näiden asioiden kanssa. Ihmisillä on tarve tulla hyväksytyksi – valitettavasti ne keinot eivät ole aina sallittuja. Voisimmeko me olla toisille armeliaampia, ja hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat? Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Koirien kanssa elämä on mutkatonta, he eivät arvostele vaan rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet.
Tassuterveisin
-Mari-